Mikko Vieri // December 05 2014

Asiat ovat sitä miltä näyttävät?

Ennen puhuttiin käsitteestä “company man” tai toisella kotimaisella ”firman mies”. Tällä viitattiin työntekijätyyppiin, joka oli henkeen ja vereen työnantajansa puolestapuhuja sekä muutenkin luotettava ja rehti, täyden kympin työntekijä siis.

Nykyisin samaa tarkoitetaan työntekijälähettilyydellä, jonka voisikin nähdä vanhan käsitteen digitaalisena sisarena.

Työntekijälähettilyydelle ominaista on työntekijöiden ohjeistaminen ja kannustaminen aktiiviseen yritykseen liittyvän sisällön jakamiseen, tai jopa sen tuottamiseen somessa. Yleisimmin siis sitä että peukutan tai jaan työnantajani tuottamaa sisältöä. Voin lisätä niihin myös oman kommentin tai halutessani tuottaa itse sisältöä työnantajastani.

Lähtökohtaisesti kyse on win-win tilanteesta: työntekijä valjastaa oman kontaktiverkostonsa somessa työnantajan käyttöön rahallista korvausta (palkkaa) vastaan. Työnantaja taas saa näkyvyyttä brändille mahdollisesti vaikeasti tavoitettavissa kohderyhmissä vahvan suosittelijan esittämänä.

Työntekijä hyötyy toki muutenkin kuin pelkästään palkan muodossa. Oma positiivinen aktiivisuus on todennäköisesti työnantajasuhdetta vahvistava asia, eikä varmasti haitaksi myöskään tulevaisuuden työnhaussa. Digitaalisen jalanjäljen kasvattaminen nähdään osana urasuunnittelua.

 

Kuinka pitkälle brändi tai yritys voi olettaa työntekijän brändäävän itsensä yhteisen hyvän palvelukseen, mikäli kotipesä ei ole hoidettu kuntoon?

 

Työntekijöiden aktiivisuus kun heijastaa yrityksen sisäistä ilmapiiriä ja arvoja sen ulkopuolelle – hyvässä ja pahassa. Mikäli asiat ovat kunnossa eli yrityksen sisäinen keskustelukulttuuri on avointa, hierarkia matalaa ja työssä viihtyvyys korkealla, ei ongelmia luultavasti tule myöskään yrityksen ulkoisen kuvan ja dialogin suhteen.

Toisaalta työntekijän ei voi olettaa viestivän asioita ja arvoja, joilla ei ole todellista katetta. Sisäisesti hierarkkinen ja keskustelematon organisaatio ei voi kauaa ylläpitää katteetonta mielikuvaa yrityksen ulkopuolella. Eikä suoralla tai epäsuoralla pakottamisella saada tässä(kään) yhteydessä mitään positiivista aikaiseksi.

Työntekijälähettilyys, ja siinä onnistuminen, vaatii sisäisesti luottamusta, avoimuutta, kannustamista ja työilmapiiriin panostamista. Jos nämä asiat ovat kunnossa, työntekijöitä ei luultavasti tarvitse erikseen edes pyytää aktiiviseen someviestintään. He tekevät sen mielellään!

Passiivinen henkilökunta taas viestii passiivisesta ilmapiiristä, kannustamattomuudesta ja vuorovaikutuksen hierarkkisesta keskittämisestä yhden portinvartijan eli usein viestintätiimin harteille. Onko tämä se viesti, jonka yritys haluaa lähettää ulospäin?

Asiat ovat sitä, miltä ne näyttävät.

More from Mikko Vieri