Mirja Kanerva // March 12 2015

Digitalisaation ja IoT:n jännittävä aikakausi

Törmäsin internetissä Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen artikkeliin, jossa arvioitiin Suomen työpaikoista kolmasosan olevan vaarassa kadota digitalisaation seurauksena seuraavan kahden vuosikymmenen aikana.

Elämme jännittäviä aikoja. Kun puhutaan kolmasosasta Suomen työpaikoista, jokainen tajuaa, että kyse ei ole mistään pienestä muutoksesta.

Maailma on muuttunut valtavasti pelkästään viimeisen 60 vuoden aikana: vielä 1950-luvun alussa lähes miljoona suomalaista tienasi elantonsa maatalouden parissa. 1990-luvulla osuus oli laskenut lähes kymmenesosaan. Teollistuminen, elinkeinorakenteen muutos, internet ja mobilisaatio ovat muuttaneet Suomea viime vuosikymmeninä järisyttävän paljon.

Silti muutosvauhti kiihtyy edelleen.

MUUTOS TÄNÄÄN ON PIENTÄ VERRATTUNA HUOMISEEN.

Mikä on se tulevaisuus, johon IoT ja digitalisaatio meidät vievät? Kuinka uhasta saataisiin luotua Suomelle mahdollisuus?

Jo nyt on selvää, että kilpailu lisääntyy entisestään ja ylittää toimialarajat. Ketterälle out-of-the-box-ajattelulle on kova tarve, mutta perinteisten korporaatioiden on usein entistä vaikeampi uudistaa toimialaa. Enää pahimmat kilpailijat eivät tulekaan tutun toimialan sisältä, vaan sen ulkopuolelta mullistaen koko markkinan. Mullistajat ovat usein toimialan näkökulmasta häiriköitä. Yksi tällainen häirikkö on koko taksialan mullistanut Uber, jonka markkina-arvon on arvioitu olevan käsittämättömät 40 miljardia dollaria.

Arvioiden mukaan vuoteen 2020 mennessä 50 miljardia esinettä voi olla osa IoT:tä.

MITKÄ OVAT MAHDOLLISUUDET UUDESSA MAAILMASSA?

Me suomalaiset olemme perinteisesti olleet hyviä kehittämään teknisiä ratkaisuja ja viemään liiketoimintaa eteenpäin teknologia edellä. Nyt digitalisaation ja teollisen internetin aikakaudella meidän pitäisikin pystyä luomaan uutta liiketoimintaa ihan eri tavalla.

Millä toimialalla olemme? Mikä on meidän business? Näitä kysymyksiä pohditaan yhä useammassa paikassa. Ja vastaukset joudutaan kyseenalaistamaan yhä tiiviimmällä syklillä.

EILINEN VASTAUS EI VÄLTTÄMÄTTÄ PÄDE ENÄÄ TÄNÄÄN.

Tulevaisuudessa ongelmia täytyy ratkoa täysin uudella tavalla. Jotta voimme löytää uusia ratkaisuja, täytyy kysymysten olla erilaisia kuin ennen. Albert Einsteinin sanoin emme voi ratkaista ongelmia ajattelemalla samalla tavalla kuin silloin, kun loimme ne. Meidän täytyy ajatella eri tavalla ja työskennellä eri tavalla – muuttaa kaikki toimintatapamme ja prosessimme. Ja meidän on parempi toimia nopeasti ettemme päädy tilanteeseen, jossa juna meni jo. Parhaimmillaan onnistumme parantamaan tehokkuutta, viemään asiakaskokemuksen uudelle tasolle tai valloittamaan toisia toimialoja.

Olemme onnekkaita, että saamme olla mukana muutoksessa. Kollegani analytiikan ja data sciencen parissa ratkovat asiakkaidemme ongelmia uusilla tavoilla ja sukeltavat intohimoisesti valtaviin datamassoihin. Etsivät kysymyksiä vastauksiin, joita löytävät datasta.

Todellinen muutos on vasta alkumetreillään. Uteliain mielin voimme lähteä yhdessä viettämään tätä digitalisaation ja IoT:n jännittävää aikakautta.

More from Mirja Kanerva