Mari Rasimus // June 06 2014

Digitalistina yrityksen sisällä

Sain viime syksynä yhden isoimmista oivalluksista, jonka olen työurallani saanut.

Ennen oivallusta olin ajatellut, että työskentelemässäni organisaatiossa ja sen johdossa asuu jokin isompi viisaus tai visio, jonka ”laskeutumista” odotin. Itse olin vain yksi nappula, jonka kuului liikehtiä tuon vision mukaisesti.

Oivalluksen jälkeen ymmärsin, että tällaista visiota ei ole, vaan visio löytyy itsestäni ja päivittäisestä inspiroivasta yhteistyöstä kollegojeni ja sidosryhmien kanssa.

Suomeksi sanottuna, lakkasin odottamasta, että joku muu (ylempi taho) muuttaisi suuntaa ja päätin alkaa muuttaa sitä itse.

Tämä ei tarkoita sitä, ettenkö kunnioittaisi edustamani organisaation johtoa, mutta yritys on vain osiensa eli ihmisten summa ja mielestäni kaikilla on yhtä suuri mahdollisuus vaikuttaa suunnan muutokseen. Onneksi samanaikaisesti meitä MTV:ssä kehotettiin ottamaan vastuuta ja jopa riskejä. Epäonnistumisista voisi vain oppia.

Tämä pätee mielestäni myös suomalaiseen yhteiskuntaan. Meidät suomalaiset on opetettu siihen, että asiat tuodaan valmiina (pureskeltuna) eteen.

Herran pelko on viisauden alku ja kaikki muutos on pelottavaa, vaikka todellisuudessa jokainen meistä on niin suuri, että pystyy halutessaan vaikuttamaan.

Nyt olemme tilanteessa, jossa muutokseen pakotetaan. Ainakin media-alalla on pakko samanaikaisesti innovoida ja säästää, keksiä uusia ansaintamalleja ja ”luovia ratkaisuja”, mikä tarkoittaa suomeksi työn lisääntymistä samoilla resursseilla.

Mielestäni Digitalistissa on sitä hienoa henkeä, jota jokainen yritys ja Suomi tarvitsee: kyseenalaistamista, avoimuutta, yhteistä sparrailua, rehellisyyttä, ajatusten tuomista rohkeasti pöytään ja ennen kaikkea uskoa ja luottamusta siihen, että asioita voidaan aktiivisesti edistää ja muuttaa parempaan suuntaan.

Voimme kaikki olla pieniä digitalisteja omien organisaatioidemme ja yhteisöjemme sisällä. Se ei todellakaan tarkoita sitä, että olisimme aina oikeassa ja ”ne muut” väärässä, mutta se riittää, että uskallamme katsoa avoimesti tulevaisuuteen, toimia visiomme mukaan ja olla rehellisiä niin onnistumisiemme kuin epäonnistumisiemme suhteen. Meitä digitalisteja tarvitaan, jotta Suomi Oy Ab saadaan takaisin jaloilleen.

More from Mari Rasimus