Markus Nieminen // October 05 2014

Fuusio

Fuusio on wikipedian mukaan tapahtuma, jossa kaksi tai useampi yhtiö sulautetaan toisiinsa. Tavoitteena fuusiossa on saavuttaa liikevaihdon kasvua, markkinaosuuden kasvattamista, ja tai tehostaa toimintaa. Fuusion onnistumiseen vaikuttavat monet tekijät, mutta yksi tärkeimmistä asioista on yhteneväinen kulttuuri. Sulautettavien yrityksien pitää omata samankaltainen kulttuuri ja arvopohja onnistuakseen.

Tämä on saanut minut ajattelemaan toimistojen arkipäivää. Käytännössähän olemme jatkuvassa fuusiossa asiakkaidemme ja eri tahojen kanssa. Parhaimmassa tapauksessa sulautamme itsemme asiakkaan liiketoiminnan ytimeen ja saavutamme suuriakin tavoitteita yhdessä. Mutta, niin kuin perinteinen fuusiokin, tämäkin vaatii yhteistä kulttuuria ja arvopohjaa.


Sulauttamisen onnistumisen ja yhteistyön kannalta on siis täysin oleellista puhua kulttuurista asiakkaiden kanssa. Ilman tätä keskustelua ei voi olla saumatonta työskentelyä. Miksi kuitenkin tämä keskustelu puuttuu tai ohitetaan, ja aletaan suoraan tekemään ”jotain”?

Ja kun toimistojen väliset asiat eivät onnistukaan, kyse ei ole suunnittelijoista tai päättäjistä, vaan siitä että yhteinen tapa tehdä asioita puuttuu. Kyse ei ole siis ammattitaidon puutteesta taikka prosessikaavioista, vaan siitä miten kyseistä prosessia toteutetaan. Tämä on yhteinen ongelma ja ratkaisu samanaikaisesti.

Tärkein ohje onnistuneeseen fuusioon onkin: Rakenna yhtenäinen kulttuuri tekemisen pohjaksi.

Aloitetaan siis rakentamaan yhtenäistä kulttuuria toimistojen välille. Miksi teemme töitä? Kenelle teemme töitä? Miten teemme töitä?

Blogin kirjoittaja fuusioituu ja telakoituu useamman kerran viikossa.

 

 

More from Markus Nieminen