Tommi Hermunen // August 05 2014

Informaatiosodankäynnin perusteet

Digiuskovaiset ovat, jos eivät harhauskoisia, niin vähintäänkin harhaisia. ”Internet helpottaa päätöksentekoa. Googlaamalla löytää puolueettoman arvion hotellista, ravintolasta tai elokuvasta.” Väärin.

Väite 1: Ihminen ei ole objektiivinen. Ei edes silloin, kun kaikki mahdollinen tieto on saatavilla.

Verkossa on niin paljon tietoa, ettei sitä pysty omaksumaan. Siksi muodostat totuuden sen häviävän pienen osan perusteella, mitä näet.

Meitä manipuloidaan. Minun näkemäni tieto on erilaista kuin sinun näkemäsi. Samalla tuotteella on eri hinta sinulle kuin naapurillesi. Joudumme muodostamaan erilaisia totuuksia maailmasta, sillä saamme erilaista tietoa.

Totuuden muodostumisen kannalta vaarallisinta on, että internet on ilmiökone. Ilmiöiden kokoluokan hahmottamisesta tulee mahdotonta.

Väite 2: Informaatiosodassa se voittaa, kenen totuus voittaa.

Samalla tavalla kuin valtiot sotivat propagandalla, myös jokainen lähettämäsi viesti kilpailee huomiosta ja hyväksynnästä. Kilpailua ei tarvitse kutsua sodaksi, mutta samat pelisäännöt pätevät.

Googlaamalla löydämme sen tiedon, joka on voittanut. Julkinen mielipide on muuttunut, koska viesti on mennyt perille – vahingossa tai tarkoituksella.

Voisi kuvitella, että maa, jolla on ydinase ja jonka yhdelläkään naapurimaalla ei sellaista ole, ei tarvitsisi propagandaa. Mihin Israel tarvitsee 400 somesotilasta?

Väite 3: Internetin totuus on epäreilu.

Verkossa ethoksen merkitys pienenee. Kuka tahansa voi osallistua keskusteluun, ja viestin suosioon vaikuttaa enemmän sen nokkeluus kuin asiantuntijuus. Facebookin tykkäykset tai tripadvisorin arviot eivät välttämättä ole pyyteettömiä.

Verkossakin kilpaillaan totuudesta. Se, että kirjoituksessa on mainittu lähteitä, ei vielä tee siitä totta. Suurelle massalle – erityisesti kärsimättömälle sosiaalisen median käyttäjälle – se saattaa silti riittää.

Tässä ympäristössä brändi ei ole reilussa asemassa. Brändin ja asiakkaan suhde on samanlaisessa epäsuhdassa kuin Venäjä ja länsimediat Ukrainan kriisin suhteen. Toista ohjaa pelisäännöt, toista ei.

Verkko on tämän päivän joukkotuhoase. Elä sen kanssa.

Yksinkertaistettuna: asiat, joita emme tunne omakohtaisesti, saavat totuutensa verkosta. Jokainen muodostaa oman totuutensa saatavilla olevan tiedon perusteella. Ja tietoa tuottavat ja jakavat henkilöt, joiden tarkoitusperiä et ehkä tunne.

Kuinka brändi voi onnistua viestinnässään, kun ympäristö on kaoottinen ja pahimmassa tapauksessa vihamielinen? Viesti paljon. Viesti totuudenmukaisesti. Ja palkkaa ammattilainen.

More from Tommi Hermunen