Heli Aarnio // September 12 2014

Innovaatiot vaativat yhteistyötä ja riskejä

Verkkokauppa on kasvava bisnes kaikkialla maailmassa, myös itänaapurissamme.

Verkkokauppa kasvaa Venäjällä huimaa 20-30 prosentin vuosivauhtia ja viime vuonna peräti 30 miljoonaa venäläistä teki ostoksia verkossa.

Nämä laajenevat markkinat houkuttavat suomalaisyrityksiäkin, mutta monesti kasvu on helpommin sanottu kuin tehty. Monen verkkokauppiaan into Venäjän markkinoita kohtaan laantuu jo alkumetreillä, kun vastaan tulevat Venäjän verkkokaupan erityispiirteet liittyen esimerkiksi tullaukseen ja kielimuuriin.

Käynnistimme Itellassa viime vuonna hankkeen, jossa perusideana on auttaa suomalaisia yrityksiä menestymään Venäjällä, alentaa markkinoille pääsemisen kynnystä ja tuoda sitä kautta Itellalle uutta bisnestä. Kehittämässämme toimintamallissa ajatuksena on hoitaa rajan yli tapahtuva verkkokauppa kokonaispalveluna, jolloin yritykset voivat keskittyä omaan ydinosaamiseensa. Tämäntyyppistä kokonaispalvelua ei tällä hetkellä tarjoa kukaan muu toimija ja Itellalla on palveluntarjoajana etuja puolellaan, kuten esimerkiksi se, että meillä on Venäjällä 4000 työntekijää.

Kattavan taustatyön tuloksena otimme viime kesäkuussa yhteistyössä oululaisen Balmuirin kanssa askeleen kohti uudenlaista verkkokauppaa Venäjälle. Kuukauden mittaisen pilottijakson aikana venäläisille kuluttajille markkinoitiin mahdollisuutta ostaa Balmuirin tuotteita erityisesti venäläisille suunnatusta verkkokaupasta. Balmuir valitsi projektiin sopivimmat tuotteensa ja Itella rakensi tuotteiden verkkokaupan ja hoiti testituotteiden markkinoinnin, tilausten käsittelyn, tuotteiden varastoinnin ja logistiikan rajamuodollisuuksineen. Kampanjaa siivitti muun muassa näyttävä mainosvideo, jonka oli toteuttanut Itellan Venäjällä toimiva tytäryhtiö Itella Connexions.

Kyseinen testijakso ja sitä edeltänyt suunnitteluvaihe eivät monien suurien projektien tapaan sujuneet aivan haasteitta. Uuden kehittäminen tarkoittaa aina altistumista kritiikille, astumista epämukavuusalueelle ja epävarmuuden sietämistä. Lopputuloksesta ei ole varmuutta, ja suunnitelmia pitää olla valmis muuttamaan useaankin kertaan.

Tarvitaan sitounutta väkeä, joka on valmis työskentelemään yhteisen päämäärän eteen saumattomasti, vaikka mitään takeita onnistumisesta ei ole.

Siksi olenkin erityisen iloinen siitä, että kun testijaksomme päättyi, meillä oli monta syytä tyytyväisyyteen.

Testijakso opetti meille paljon uusia asioita Suomesta Venäjälle tehtävästä rajat ylittävästä verkkokaupasta, venäläisen kuluttajamarkkinan ja -käyttäytymisen erityispiirteistä sekä niistä lainalaisuuksista, joita on tunnettava lähdettäessä rakentamaan verkkokauppaa Venäjälle.

Meillä on nyt ihan uudenlaiset valmiudet tarjota asiakkaillemme jotain uutta.