Timo Kiviluoma ✈ // February 27 2014

Matkailun sisältömarkkinoinnista puuttuu vain sisältö

Timo Kiviluoma ✈

Professional Hotel & Travel Blogger

Puhutteleeko nettisisältösi vain hakukoneita?

Pitkään elimmekin hakukoneorientoitunutta aikaa. Miksi oikein suostuimmekaan siihen? Miksi pidimme sitä hyväksyttävänä, että lähes kaikki netin netissä vastaan tuleva matkailusisältö oli optimoitu hakukoneita varten, ei sinulle sopivaksi. Taitavimmat SEO-konsultit toki muistuttavat, että hyvä sisältö toimii niin käyttäjille kuin hakukoneillekin. Vaan ei toimi.

Kuka oikeasti uskoo, että sivulla ”Top 5 beaches” oikeasti olisi hyödyllistä tietoa paratiisirannoista unelmoiville. Käyttäjänkö etu on se, että nettisivu on pumpattu täyteen oletettuja hakusanoja otsikosta leipikseen ja tageihin asti.

Onneksi pientä muutosta on havaittavissa. Google on muuttanut hakualgoritmejaan ahkerasti häätääkseen hakutulosten kärkipaikoilta linkkilistat, tyhjät portaalit ja silkat huijaukset. Yrityksissä on havahduttu siihen, että jonkun se sisältö olisi oikeasti tehtävä. Sisällön kuratointiin on jo olemassa toimintamalleja ja jopa softaa. Ennenkaikkea meidän käyttäjien medialukutaito ja vaatimustaso on kasvanut niin tarinankerronnan kuin sisältöjen laatujen suhteen.

Hyvät matkailusta leipäänne tienaavat. Seuraavassa olisi kourallinen vinkkejä, joiden avulla luotte kiinnostavaa ainutkertaista sisältöä ja pärjäätte paremmin sisältömarkkinoinnin kiristyvien vaatimusten tiellä.

1.     Tunne kohderyhmäsi

Mikä puhuttelee yhtä, on spämmiä toiselle. Jos haluat kohteeseesi unelmahäitään viettäviä, pariudu hyvän valokuvaajan kanssa ja luo sadunomaisia visuaalisia tarinoita. Satuhääsi jakelet Pinterestissä tai Facebookissa. Jos taas myyt hyvätuottoisia kokouksia rahakkaine oheispalveluineen, kannattaa keskittyä bisneshenkisen Twitter-sisällön ja -seuraajakunnan muodostamiseen. Tekkiorientoituneita palkintomatkaa suunnittelevia saat luuppiisi Googleplussan yhteisöillä. Kustannusmielessä on tietysti ikävää, että mikä toimii yhdelle, ei toimi kaikille ja useimmiten joudut markkinoimaan useille kohderyhmille yhtä aikaa.

2.     Keskity visuaalisuuteen

Jo aikojen alusta on tiedetty, että yksi kuva voi kertoa enemmän kuin tuhat sanaa. Nyt näyttää siltä, että keskittymiskyvyttömyydessämme olemme unohtamassa lukemisen taidon kokonaan. Kuvat korvaavat sanat. Me haluamme hyviä kuvia ja nopeasti. Me jaamme kuvia, joissa on ideaa ja jotka puhuttelevat meitä itseämme. Kuvapankkikuvilla et enää pärjää. Hyvä kuva myös leviää valtavan nopeasti. Tämän Kakslauttasesta otetun erinomaisen ilmakuvan sanotaan olevan yksi eniten Suomesta ulkomaille levinneistä kuvista. Yhä edelleenkin sen jakaminen saa aikaan välitöntä jakamista, tykkäämistä ja joukoittain ihastuneita ”My Bucket list” –kommentteja.

3.     Pölli kipailijoilta toimivat ideat

Jos toimii samalla tavalla kun kaikki muut, ei voi erottua. Totta, mutta useimmat suomalaiset matkailualan toimijat ovat kuitenkin niin pahasti jälkijunassa, että nopein tapa päästä mukaan samalle kierrokselle kärkijoukon kanssa on ottaa käyttöön jo hyväksi havaitut menetelmät. Pyydä vierailtasi arvioita ja käytä niitä kursailematta. Katso Tripadvisorista, mistä parhaita kilpailijoitasi eniten kiitetään ja kopio kopioitavissa olevat asiat. Jaa ylenpalttisesti. Asetu hakukoneissa pahimpien kilpailijoidesi rinnalle. Käy ahkerasti seminaareissa kuulemassa case-esityksiä.

4.     Verkostoidu sisällöntuottajien kanssa

Kaikkein yleisin vastaväite, jolla keskustelu sisällöntuotannosta sammutetaan, on ”Meillä ei ole resurssseja”. Vastaansanomattoman vähä-älyistä.  Jos resursseja markkinointiin ei ole, miten ylipäätään voi kuvitella pysyvänsä hengissä? Nykyään uusien laadukkaitten sisältöjen tekeminen ja jakelu on mitä suurimmassa määrin sitä toimivinta markkinointia. Entä jos leikkaisit mainosbudjetistasi suurimman osan ja sen sijaan käyttäisit entistä enemmän ammattivalokuvaajia, matkabloggareita ja heidän verkostojaan hyväksi. Tehostaisit hyvien sisältöjesi leviämistä sosiaalisissa verkostoissa ihan markkinointirahalla ja lisäisit näkyvyyttäsi tapahtumissa.

5.     Unohda ilmainen mainonta

Myönnän, olen itsekin aikain saatossa hekuttanut sitä, kuinka Facebook ja muut sosiaalisen median kanavat ovat helppo ilmainen markkinointikanava. Ajat ovat kuitenkin muuttuneet nopeasti. Sisältöjen määrän nopea kasvu on tukehduttamassa kanavat eikä ilmaisuudesta oikein ole ollut bisnesmalliksikaan. Mutta nyt vasta rahalla saakin. Esimerkiksi Facebook-sivujen ostettu näkyvyys luo kohdentamiselle paremmat mahdollisuudet kuin mikään bannerimainonta.

Suomalaiselle vähittäiskaupalle on käymässä verkkokaupan kukoistuksessa kalpaten. Ellei matkatoimiala ryhdistäydy, ei sillekään voi ennustaa auvoista tulevaisuutta. Nettiliiketoiminnassa kun jo monesti on käynyt niin, että alan ulkopuolelta tullut uusi toimija uusine toimintamalleineen pyyhkii vanhoilla ja väsyneillä yrittäjillä pöytää.

 

More from Timo Kiviluoma ✈