Timo Savolainen // April 15 2016

Menneisyyden vangit

Kasvu on kivuliasta. Muutos on kivuliasta. Mutta kuten Mandy Hale on viisaasti todennut, mikään ei ole niin kivuliasta kuin olla jumissa jossain, minne ei kuulu.

Yhä useampi meistä on jumissa tai ainakin hukassa. Syynä on pelottava digitalisaatio, joka jo nyt vaikuttaa kaikkiin yhteiskunnan kerroksiin ja jonka uskotaan lopulta muuttavan maailmaa jopa enemmän kuin kirjoitustaidon syntymisen.

Digitalisaatio pakottaa organisaatiot toimimaan aivan uudenlaisessa ympäristössä, ja sen seurauksena monen yrityksen asiakkaat ovat jo siirtyneet jakeluportaassa astetta ylemmäs. Oletko organisaatiosi tavoin jäänyt vangiksi, tarpeettomaksi ja ulkopoliseksi? Oletko jumissa vanhassa, menneessä?

Muutos on erityisen kallista ja vaikeaa organisaatioille, joissa vanhasta kiinnipitämisestä palkitaan. Ei kyetä investoimaan kulttuurimuutokseen eikä johtamaan (digitaalisia) kokeiluja hallittuna kokonaisuutena. Tämän seurauksena vuoden 2000 jälkeen puolet Fortune 500 -yrityksistä on kadonnut.

Jo nyt arvioidaan, että yritysten on uudistuttava joka 3-4 vuosi. Tulevaisuudessa teknologiakehityksen vauhdittumisen myötä disruptio etenee todennäköisemmin vielä paljon nopeammin. Samalla tiedot, taidot ja asenteet “vanhenevat” yhä kiihtyvämmässä tahdissa.

”Jos on kadottanut uteliaisuuden, pitää jälleen oppia oppimaan, ennen kuin voi keskittyä uuden kehittämiseen.”

Mitä jos olet jumissa jossain, minne et kuulu? Olet esimerkiksi (vain) töissä paikassa, joka ei enää saa sinua syttymään. Eräs kollegani totesi hiljattain, että valitettavan moni henkilö ei uskalla hypätä pois uppovasta laivasta. On turvallisempaa pitää kiinni kaiteesta, josta on pitänyt jo 5, 10 tai 15 vuotta. Ei enää yksinkertaisesti osaa kuvitella tekevän jotain muuta.

”Annetaan ennakkoluulottomasti uusille ideoille tilaa ja sanotaan useammin JAA kuin EI!”

Miten voit johtaa tai vaatia muutosta, jos et itse muutu? Listasin kolme asiaa, joilla jokainen meistä voi herättää tai ruokkia uteliaisuutta:

  1. Ota mallia improvisaatio-teatterin perussäännöstä. Hyväksy edellisen henkilön kertoma tarina totena. Jaa tarinaa ja rikasta sitä omalla osaamisella sekä henkilökohtaisilla kokemuksilla.
  2. Hakeudu verkostoissa tietoisesti oman kuplan ulkopuolelle: samalla tavalla ajattelevien lisäksi erilaisten ihmisten seuraan. Argumentoi, kommunikoi ja jae näkemyksiä. Kaikesta ei tarvitse olla samaa mieltä. Riittää, että kuun
  3. Hyödynnä käänteistä mentorointia ja kopioivaa oppimista. Yhdessä tekemällä sinun kokemuksesi, liikeratasi ja toimintamallisi voidaan siirtää minulle ja päinvastoin.  Yhtä lailla niin digivelhot kuin digisaurukset voivat oppia toinen toisiltaan.

Isät ja pojat elävät kenties eri maailmoissa, mutta näemme maailman muuttuvan, kun suostumme ajattelemaan omien toteuttujen raamien ulkopuolelle. Lakoniselta kuulostava lausahdus pitää paikkansa myös tulevina vuosina:

”Menestyvät organisaatiot ja yksilöt ovat uteliaita läpi elämän.”