Martta Tervonen // February 08 2016

Mistä sinä tiedät, mihin kaikkeen pystyt?

Mitä tekisit, jos mitään rajoja ei olisi?

Mikä on sinulle tärkeää? Mikä on sellainen ajatus, unelma tai visio, jonka haluat tuoda tähän maailmaan? 

Näistä kysymyksistä käynnistyi matka, jonka seurauksena kahden pienen ihmisen päätä nyt kovasti pyörryttää.

Syntyi unelma. Unelmasta loputon ideoiden virta. Ideoista palo. Palosta teot.

Hyppy kallionkielekkeeltä pois huippuduunista. Uskomattomia kohtaamisia. Työtä, hikeä ja kyyneleitä. Leikkiä, flowta ja loputonta tekemisen intoa.

Syntyi pelkojakin. Peloista voima. Perkele: Mistä sinä tiedät, mihin kaikkeen pystyt, ellet kokeile?

Ennen kaikkea:

Syntyi merkitys. Syntyi yhteys. Syntyi kiitollisuus. Syntyi luovuus.

Puoli vuotta sitten matkan alkaessa elokuussa 2015 emme tienneet oikein mistään mitään. Tiesimme kuitenkin unelmamme – tai ehkä oikeammin sanottuna sen tarkoituksen, jonka eteen halusimme tehdä asioita. Halusimme ja haluamme räjäyttää maailman luovuuteen: Edesauttaa sitä, että jokainen ihminen ja organisaatio vapauttaa käyttöönsä koko luovan potentiaalinsa.

Pikkuhiljaa yllättävien kohtaamisten ja onnistumisten (jotka sisälsivät lukuisia ns. ”epäonnistuneitakin” kokeiluja) myötä unelma alkoi kääntyä näkyväksi. Alkuun listatun, noin kuudenkymmenen erilaisen idean joukosta, alkoi erilaisten kohtaamisten ja kokeilujen myötä hahmottua fokus kuin itsestään.

Irtisanouduimme töistä ja perustimme yrityksemme Luovan Laboratorion. Avasimme Ouluun cocreation-tila LABRAn lokakuussa ja ryhdyimme kokoamaan yhteen luovuudesta kiinnostuneita ihmisiä ja yrityksiä yhteisöksi. Järjestimme tapahtumia, kuten Creative Breakfastin, jossa mm. Digitalistin pääsihteeri Ville Tolvanen puhui luovuudesta paikalla olevan yleisön lisäksi Periscopen kautta 300 ihmiselle. Luovan Laboratorion jäsenyhteisö ja tapahtumat kasvavat jatkuvasti, ja tänä keväänä avattava nettiportaalimme tulee ulottamaan luovan yhteisön koko Suomen laajuiseksi.

Samaan aikaan kirjoitimme syksyllä kirjaa, jossa Suomen luovimmat ihmiset Alf Rehnistä ja Hjallis Harkimosta Pirjo Heikkilään ja Palefaceen kertovat oman tarinansa luovuudesta. Saimme kirjahaastatteluiden myötä kohdata mielettömiä ihmisiä ja oppia heiltä luovuudesta. Kirjamme saapui painosta tänään ja se on nyt myynnissä verkkokaupassamme (http://luovalaboratorio.com).

Nämä ovat matkamme pienen pienet alkumetrit.

Kun Ville pyysi meitä kirjoittamaan tästä puoli vuotta sitten alkaneesta matkastamme Digitalistiin, tuli ujo ja pieni olo. Mitä ja miten osaisimme kertoa tästä kaikesta ytimekkäästi? Mikä oikeastaan on se pointti, jonka haluamme tarinamme kautta sinulle viestiä?

Tuntuisi väärältä kertoa näistä tapahtuneista vaiheista kuin omiin nimiinsä listattuna. Emme oikeastaan koe edes tehneemme juuri mitään itse. Kaksi pientä ihmistä ei juuri mihinkään tässä suuressa maailmassa pysty. Isompi joukko sen sijaan kyllä – Digitalist toimii tästä yhtenä parhaimmista esimerkeistä.

Sitä kiitollisuuden määrää, jota koemme siitä, että olemme saaneet ryhtyä toteuttamaan unelmiamme, on vaikeaa laittaa sanoiksi. Mitään näistä asioista ei olisi tapahtunut ilman muita ihmisiä.

Ydinpointtina koko tähän saakka kuljetusta matkasta voisikin tiiviistää jotain tällaista:

Olemme kohdanneet hyviä ihmisiä. Juuri mitään ei tarvitse puskemalla puskea ja väkisin vääntää, kun pysyttelee avoimena mitä erilaisemmille ihmisille ja kohtaamisille, eikä ripustaudu tiettyyn lopputulokseen.

Kaikki lähtee ihmisistä ja ihmisten välisistä kohtaamisista.

Minkä tahansa asian toteutuminen vaatii alleen vain tietyn määrän onnistuneita kohtaamisia, tapahtuivatpa ne sitten face-to-face tai vaikka sosiaalisessa mediassa. Onnistuneet kohtaamiset taas hengittävät rehellisestä läsnäolosta, avoimuudesta ja arvostuksesta – #sharingiscaring-mentaliteetista.

Näistä onnistuneiden kohtaamisten ainesosista syntyy myös jotain suurempaa kuin pelkkä bisnes: Syntyy merkityksellinen työ ja tekeminen, joka kääntyy hyödyksi suuremmalle joukolle ihmisiä. Syntyy ihmislähtöinen tekemisen tapa, joka on paitsi portti hyvään liikesuhteeseen, myös ystävyyteen ja hyvään elämään. Syntyy taideteosta lähentelevä brändi, joka omintakeisuudellaan koskettaa suurempaa ihmismassaa maailmassa, joka on jo liian täynnä käskymuotomarkkinointia.

Rehellinen läsnäolo, avoimuus ja arvostus ovat avaimesi onneen.

Sinulla on unelma ja tarkoitus, joka löytyy oikeita kysymyksiä kysymällä. Unelmasi kääntyy ideoiksi. Ideasi paloksi tehdä. Palo tuo sen rohkeuden, jonka avulla toteutat joka päivä niitä asioita, jotka koet kullakin hetkellä tärkeäksi tehdä. Luot tähän maailmaan jotain, millä on suurempaa merkitystä.

Eikä sinun tarvitse tehdä sitä yksin.

Koko maailma on luovuutesi laboratorio, unelmiesi kokeiluympäristö ja ideoidesi leikkikenttä.

Anna mennä.

Mistä sinä tiedät, mihin kaikkeen pystyt, ellet kokeile?

Mistä tiedät, mihin kaikkeen me yhdessä pystymme?
Parhautta elämääsi,
Martta ja Sami

Voit halutessasi ostaa kirjamme verkkokaupastamme ja tutustua meihin lisää täällä: http://luovalaboratorio.com