Henna Niiranen // September 21 2016

Mitä opin yritysvideon tekemisestä?

Kevään ja kesän aikana sain olla osana mielenkiintoista projektia: toteutimme Affecton uuden yritysvideon. Kokemus oli yksi hauskimpia ja opettavaisimpia Affecto-urani aikana. Tässä tiivistettynä viisi itselleni tärkeintä havaintoa.

1. Halvalla ei saa hyvää

Projektin alkuvaiheessa kilpailutimme usean kumppaniehdokkaan videon tuottajaksi. Tarjouksissa oli aivan valtava ero, sekä hinnan, sisällön että laadun suhteen. Hintaero halvimman ja kalleimman välillä oli yli 10 k€ (!). Kahdella loppusuoralle päätyneellä oli molemmilla erinomaisia, jopa saman toimialan referenssejä, ja hintakin keskenään samansuuntaisessa haarukassa (siellä kalliimmassa päässä). Voittajaksi selviytynyt tiimi vakuutti meidät kuitenkin vahvalla sisällöllisellä ja projektinhallinnallisella näkemyksellään. Tiesimme jo ennalta, että meillä tulee olemaan haasteita oman ajankäyttömme suhteen. Voittaneesta kumppanista meille tuli tunne, että tämän porukan kanssa homma hoituu, vaikka olemmekin luvalla sanoen haastava asiakas.

Projektin edetessä totesimme, että valinta oli oikea. Tiimi hoiti tuottajan johdolla haastavat aikataulut ja niihin liittyvät muutokset, tarinan eri elementtien kasaamisen ja sisällön sparraamisen tiukalla otteella ja näkemyksellisesti. Kuvaustilanteet hoidettiin viimeisen päälle pieteetillä ohjaajan pitäessä tilanteen hanskassa ja omasta näkemyksestään kiinni. Jokainen kuva on tarkkaan harkittu, ja tämä näkyy laadukkaassa lopputuloksessa.

2. Projekti se on videoprojektikin

Vaikka kumppanillamme oli vahvasti projektin aikataulutus hanskassa, olisimme kaikki hyötyneet vielä tarkemmasta, kaikille koko ajan saatavilla olevasta projektisuunnitelmasta ja yhteisestä dokumentinhallinnasta. Esimerkiksi pilvessä olevat Asana tai Trello sekä Google-dokkarit tai Droppari olisivat toimineet palettina hyvin. Nyt tuotantoaikataulua, kuvauspäivien infoja ja videon tekstejä sumplattiin sähköpostin ja liitetiedostojen välityksellä. Käsikirjoituksen ja videolle tulleiden tekstien versionhallinnassa oli pieniä ongelmia. Slackin kautta sujui hienosti tiimien välinen päivittäinen kommunikointi.

Videoprojektin omistajuus oli vahvasti Affecton brändistä vastaavan johtajan

Mikko Eerolan käsissä, kuten näin tärkeässä projektissa kuuluu ollakin. Katselmointeja tehtiin niin oman väen kuin asiakkaidenkin kanssa. Teaser-versio videosta näytettiin Affecton henkilöstöeventissä. Projektia ei siis tehty suljetussa siilossa, kuten markkinointiprojektien kanssa joskus saattaa käydä.

Projektin aikataulu venyi alkuperäisestä suunnitellusta, sillä tarkensimme vielä tarinaa ja siten myös kuvauslokaatioita matkan varrella. Tämä oli kuitenkin tietoinen valinta – videosta haluttiin ehdottoman hyvä, ei puolivillaista tekelettä.

3. Tuo esiin merkityksellisyys ja tarina

Toisin kuin useasta korporaatiovideosta voisi kuvitella, yritysvideon tehtävänä ei ole kuvata firman organisaatiorakennetta tai suuruutta perinteisten mittareiden kautta. Henkilömäärä ja liikevaihto – evvk. Yritysvideon tarkoituksena on kertoa, mitä merkitystä yrityksen olemassaololla on sekä yrityksen henkilöstölle, asiakkaille, että yhteiskunnalle. Siksi Affecton videolle valikoitui joukkio hienoimpia asiakastarinoita. Esiin tuodaan esimerkiksi Yle Areena ja Viron potilastietojärjestelmä, jotka molemmat tavoittavat arjessa merkittävän osan maiden kansalaisista.

Videolla kulkeva voice over on vahva tarina siitä, mikä Affecton ytimen eli informaation hyödyntämisen rooli on niin yhteiskunnassa, yrityksillä, kuluttajilla ja kansalaisilla. Kuvan, tekstin, rullaavien numeroiden ja kerrotun tarinan samanaikainen yhdistelmä on haastava katsojalle. Valittu kerrontatapa maksimoi kuitenkin välitettävän tiedon määrän ja lisää videon kerroksellisuutta. Video suo katsojalle uusia elämyksiä viidennelläkin katselukerralla. (Testaa vaikka itse!)

4. Oma jengi framille

Tämä on minusta ehkä se kaikista makein juttu: yritysvideon casting voice overia myöten on hoidettu suurelta osin affectolaisten voimin! Videolla esiintyy yli 10 affectolaista ja se on kuvattu useassa Affecton kotikaupungissa. Kaikkiin 18 kaupunkiin ei sentään ehditty ;).

It-gurut eivät ole näyttelijöitä – silti tämäntyyppisessä filmissä esiintyminen onnistui hienosti ohjaajan ja tuottajan tarkalla ohjeistuksella.

5. Video on vain video

On hienoa sekä yrityksen omalle jengille, asiakkaille että muille viiteryhmille, että yritysvideo on nyt olemassa ja kertoo osaltaan Affecton tarinaa. Vastaanotto on ollut huikean hyvä ja affectolaiset tuntuvat olevan ylpeitä videosta. Sitä kehtaa liittää presentaatioihin ja esitellä kavereille. Video on kuitenkin vain video ja osa isompaa jatkumoa. Yrityksen olemassaolon tarkoitusta sekä asiakkaille että yrityksen omalle väelle täytyy muistaa rakentaa ja viestiä myös muissa yhteyksissä ja kanavissa – arjessa ja juhlassa.

Mikä on vaikuttavin B2B-yritysvideo, jonka itse muistat nähneesi?

Ja se itse video…

More from Henna Niiranen