Katri Tanni // December 04 2015

Sisältömarkkinointi 2016

Mitä kuuluu sisältömarkkinoinnille 2016?

Digitalisteissa moni on jo kääntänyt katseet markkinoinnin vuoteen 2016. Onhan se jo ihan oven takana. Itse olen kollegoideni kanssa katselleet ja käsitteellistäneet markkinointia sisältöjen kautta nyt viiden vuoden ajan. Olisi helppo – liian helppo – sanoa ilman pienintäkään tutkimusta, että edelleen sisällöt pysyvät markkinoinnin trenditilastoissa kärjessä. Mutta tutkaillaanpa evoluutiota siitä, miten sisältömarkkinointi meidän näkemyksemme mukaan on kehittynyt Suomessa ja tehdään ennusteet jatkosta vasta pienen historiakatsannon perusteella.

Sisältömarkkinoinnin evoluutio Suomessa

• 2010-luvun alussa sosiaalisen median suosion myötä sisältömarkkinointi alkaa nousta puheisiin. Huomataan, että ihmisiä kiinnostavat sosiaalisessa mediassa sisällöt – ei niinkään yksittäiset kampanjat tai mainokset.
• 2011-2012 Maahamme syntyy ensimmäiset aihealueeseen erikoistuneet toimistot
• 2012 Markkinointiviestinnän viikolla puheita sisältömarkkinoinnista ja sisältöstrategiasta
• 2012 Varhaiset omaksujat lähtevät toteuttamaan sisältömarkkinointia ja –strategiaa
• 2012 Ensimmäiset oppilaitokset ja markkinoinnin alan opistot luennoivat aiheesta
• 2012 Aihealueen ensimmäinen suomenkielinen teos ilmestyy
• 2013 Aihealueen toinen suomenkielinen teos ilmestyy
• 2013 Sisältöstrategia-termi määritellään Wikipediaan suomeksi
• 2013 Ensimmäisiä sisältöjohtajia palkataan yrityksiin (muillekin kuin media-alalle)
• 2013-14 Mainos- ja viestintätoimistot alkavat kehittää palveluita sisältömarkkinointiin
• 2015 Kultasulka –palkinto myönnetään aihealueen teokselle
• 2015-16 Vahva ryntäys teollisuuden ja it-alan toimijoilla sekä B2B liiketoimintaa harjoittavilla yrityksillä sisältöstrategiaan

Mitä voidaan päätellä edellisestä aikajanasta? Mielestäni se heijastaa viestintäteoreetikko Everett Rogersin Innovaatiokäyrä-teoriaa ihan täydellisesti. Selitänpä tätä päätelmää vähän:

A) Innovaattorit ovat syntyneet aihealueen pariin 2010-luvun alussa ja he ovat antaneet uudelle termille määritteet.
B) Varhaiset omaksujat lähtivät pienin joukoin koettamaan uutta toimintatapaa. He olivat omassa työssään kokeneet, että jotakin muutosta pitää saada aikaan, ja olivat halukkaita koettamaan sisältöstrategiaa ja sisältömarkkinointia.
C) Varhainen pääjoukko (Early Majority) on nyt 4-5 vuoden jälkeen astumassa harkinta-ikkunaan.

Näin ollen sanoisin, että vaikka meistä Innovaattoreista näyttää, että sisältömarkkinointi on ollut markkinoinnin apurina forever, vasta nyt on konkretisoitunut markkinoinnin ja myynnin PYSYVÄ muutos. Taantuma ei ole päästänyt otteestaan, maailma ei palaa entiseen, monella yrityksellä ei ole enää varaa olla toteuttamatta tuloksellisempia markkinointikeinoja ja –tapoja. Digitaalisessa ajassa asiakkaan hätyyttäminen kylmäsoitolla tuo vain huonoa kaikua soittavalle yritykselle, vie hyväpalkkaisten myyjien aikaa turhaan, on epämotivoivaa ja tulokset heikkenevät. Samaan aikaan kompleksinen ostopäätöksen rakenne vaikeuttaa B2B yrityksen määrittelyä siitä kuka on ostopäättäjä. Millward Brown Digitalin tutkimuksen mukaan jo puolet B2B ostopäättäjistä on millenniaaleja.

Kyllä! Verkon aikakaudella syntyneet ostopäättäjät etsivät tietoa verkosta, katsovat koneiden, laitteiden. lisäosien tilaukset verkosta, odottavat saumatonta asiointikokemusta verkon ja kivijalan yhdistäen, ja naureskelevat verkkopalveluille jotka eivät ole asiakaslähtöisiä ja niin edelleen.

Rogersin Innovaatiokäyrää mukaillen sanoisin, että olemme vasta räjäyttämässä sisältömarkkinoinnin suosiota Suomessa.

Joten sori, minulla ei ollut teille muille Innovaattoreille uutta kerrottavaa. Hyvää sisältöjen vuotta 2016 (taas!)

More from Katri Tanni