Heidi Lemmetyinen // September 14 2015

Suomalaiset, tulkaa valloittamaan Amerikka!

Ystäväni, kovan luokan bisnesihminen New Yorkissa, pyöritteli äskettäin ajatusta PR-vetoavun tarjoamisesta suomalaisille firmoille, jotka haluavat tulla jenkkimarkkinoille. Kyselin kuinka homma on lähtenyt vetämään, mutta ikävä kyllä se oli kaatunut alkuunsa siihen, ettei suomalaisia firmoja yksinkertaisesti kiinnosta tulla Amerikkaan.

Suomalaiset tuotteet ja palvelut ovat huippulaatua, mutta ilmeisesti niiden markkinointi rapakon taa ei edelleenkään ole prioriteetti. Nyt kun talous on kuralla ja uusia ratkaisuja olisi keksittävä, voisi olla hyvä hetki miettiä markkinoiden laajentamista.

Mitäpä jos tulisitte joukolla valloittamaan Amerikan?

Jenkkimarkkinoilla menestyminen on toki vaikeaa, mutta päästetäänpä jo irti ajatuksesta, että se olisi jotenkin mahdotonta.

Naapurissa se on osattu tehdä jo moneen kertaan, kysykää vaikka Ikealta tai Volvolta. TE-keskusten teoreettinen kansainvälistymispuhe kuulostaa näihin menestystarinoihin verrattuna utopistiselta 70-luvun venäjänkaupan kaiulta.

Pari tusinaa suomalaisia start upeja tekee jo hyvää työtä esimerkiksi täällä Piilaakson alueella. Lisää mahtuu mukaan, ja talous vetää ainakin täällä länsirannikolla mainiosti.

Muutama vinkki jenkkimarkkinoille

Miten toimisin, jos omistaisin itse firman ja haluaisin luoda sille markkinan Pohjois-Amerikassa?

Sisäistäisin ensimmäisenä sen, että kaikki vaatimattomuus on heitettävä ensi tilassa romukoppaan. Markkinoitava on niin paljon kuin sielu sietää. Tuotteella tai palvelulla on oltava mukaansatempaava tarina, ja sitä on rummutettava taukoamatta, superlatiiveja säästelemättä. Jenkki ostaa sitä mitä parhaaksi kehutaan ja koska kaikki väittävät olevansa parhaita, on omalla tuotteella oltava erityisen voimakas viesti.

Miettisin tarkkaan kenet ottaisin markkinointikumppanikseni. Suurin tai kallein ei ole automaattisesti parhain, oikea kombinaatio on ymmärrys asiakkaan tarpeista sekä aiempi kokemus vastaavanlaisen tuotteen tai palvelun onnistuneesta myynninedistämisestä. Sanomattakin on selvää, että käyttäisin hommaan paikallista toimistoa, joka tuntee markkinan.

Ymmärtäisin sen, mikä merkitys verkostoitumisella on ja panostaisin siihen rundaasti. Kysymys ei ole aina siitä mitä tiedät, vaan kenet tunnet. Verkostoituminen on onneksi täällä ulospäin suuntautuneiden luvatussa maassa helppoa, eivätkä ihmiset ole mustasukkaisia kontakteistaan, vaan pistävät mielellään hyvän kiertämään. Toisten menestyksestä osataan olla iloisia ja eteenpäin auttaminen on vastavuoroista.

Olisin myös pitkäjänteinen. Lähes jokainen Piilaaksossa breikannut yrittäjä on epäonnistunut useampaan kertaan ennen läpilyöntiään, joten olisin lannistumatta vastoinkäymisistä ja hyödyntäisin ensimmäisen rähmälleen menon opit parantamalla tuotettani tai markkinointiani. Suomalaisten täytyisi yleensäkin päästää irti epäonnistumisen pelosta ja siihen liittyvästä vahingonilosta.

Kuten Piilaaksossa sanotaan, ”It’s okay to fail, but fail fast.” Uudelleen voi yrittää vahingosta viisastuneena.

More from Heidi Lemmetyinen