Ville Ohtonen // October 12 2016

Tyhmä, tyhmempi, nerokas

Istahdin taannoin metrovaunun päätyyn. Penkkirivin toisessa reunassa istui kaikin puolin alkoholin runtelema nainen manailemassa itsekseen.

Röhnötin itsekin lysyssä ja tukka sekaisin potkupallopelin uuvuttamana, kunnes puolivälissä matkaani saimme seuraa.

Väliimme istahti mies, jonka tyylikkyys ulottui kiireestä kantapäähän. Hänen asunsa, kampauksensa, partansa, tuoksunsa ja tapansa kantaa itseään olisivat erottunut edukseen millä hyvänsä catwalkilla.

Kun mies pari pysäkinväliä kanssamme matkattuaan sitten poistui, huomasin ryhtini jälleen rentoutuvan.

Olin tiedostamattani yrittänyt itsekin olla edustavampi, koska seurakin oli. Ja kun jäin kaksistaan rapajuopon kanssa, rima laski ja niin laskivat olkapäänikin.

On tavallista tuntea samankaltaista epävarmuuden aiheuttamaa painetta työelämässä – ulkonäköä paljon tähdellisimmistä asioista.

Tavattoman osaavassa, fiksussa ja asiantuntevassa seurassa alkaa helposti epäillä omaa kelpaamistaan. Rima on liian korkealla.

Ja kun olo on epävarma, aivot asettuvat hälytystilaan. Ne ohjaavat kaiken kapasiteettinsa mokien välttämiseen, pois uuden keksimisestä. Uusihan on aina riski. Epävarmuus nostaa itsekritiikin taivaisiin.

Etenkin luovassa työssä tällainen on katastrofaalista. Sillä juuri mikään ei tapa kykyä olla luovimmillaan ja fiksuimmillaan kuten epäonnistumisen pelko.

Tarve vaikuttaa fiksulta tuhoaa luovuuden.

Miten sitten virittää tiimin aivot luovemmiksi?

Aivoja on helppo huijata. Kun ihminen hymyilee, nauraa ja leikkii, aivot olettavat, että uhkat ovat kadonneet. Ja kun hälytystila kytkeytyy pois päältä, aivot suostuvat ohjaamaan tarmonsa fiksumpaan, uutta luovaan ajatteluun.

Jos ympäröivä seura ei vaikutakaan uhkaavan fiksulta vaan turvallisen tyhmältä, sitä uskaltaa itsekin höllätä itsekritiikkiä. Rima laskee.

Riman laskeminen on helppoa: mitä tyhmempiä vitsejä kerrot, mitä naurunalaisemmaksi itsesi teet, sitä vähemmän muut tiimiläiset jännittävät omaa osaamistaan sinun edessäsi.

Kun kehtaat olla todella “tyhmä”, teet muista (ja toki itsestäsikin) fiksumpia ja luovempia. Ideat virtaavat vapaammin, kun kaikkien aivot uskaltavat heittäytyä täysillä uuden luomiseen.

Oivaltaminenhan on pitkälti uskalluskysymys.

Moni loistoidea on lähtökohtaisesti tyhmä. Vai mitä järkeä on aikuisten värityskirjoissa, Pokémon Gossa tai Vain elämää -sarjassa?

Tällaiset aidosti nerokkaat ideat olisivat jääneet helposti keksimättä, mikäli suunnittelijat olisivat pitäneet rimaa korkealla ja yrittäneet antaa itsestään sofistikoituneen vaikutelmaan. Tällaiset ideat edellyttävät uskaltamista.

Jos haluat tiimisi työskentelevän fiksummin, luovemmin ja oivaltavammin, laske siis itse rimaa: fiksuttelun sijaan kerro tyhmiä vitsejä, pönöttämisen asemesta aseta itsesi naurunalaiseksi.

Älä siis päde, vaan auta muita tuntemaan itsensä päteviksi.

P.S. Sattumoisin Juha-Pekka Raeste kirjoitti taannoin Hesarissa hieman aihetta liipaten, mutta enemmän työhyvinvoinnin ja johtamisen vinkkelistä. Suosittelen!

More from Ville Ohtonen