Tuija Riekkinen // August 28 2015

Työtä yhdessä ja erikseen, osa 4

 

Myytti 4 – Etätiimiin ei voi luottaa

Totta! Mutta vain seuraavissa tapauksissa

Olet laiminlyönyt tehtäväsi tiimisi motivoimisessa ja johtamisessa
Et ole tehtäviesi tasalla eli et tiedä mitä ja missä aikataulussa tiimisi tulisi toimittaa

Nimittäin jos tiimin vetäjällä ei ole ammattitaitoa ymmärtää, mitä tuotoksia tiimiltä voi odottaa ja missä aikataulussa, jää ainoaksi keinoksi läsnäolon vahtiminen. Näin johtajalla on ainakin illuusio siitä, että kaikki tekevät työtä, kun näyttävät istuvan työpöytänsä äärellä.

Etätyössä tämä voi toisaalta ilmetä myös siten, että tekijöiltä odotetaan tehtävien valmistumista nopeammin kuin se on oikeasti mahdollista. Ja kun näin ei tapahdu, niin vallalle pääsee ajatus siitä, että tokihan siellä lusmuillaan.

Etätyössä työ ja sen jälki ovat kaikki kaikessa. Toimisto-olosuhteissa karismaattinen extrovertti voi viedä kaikkien huomion, vaikka tuottavuus on mitä sattuu ja kuka nyt haluaa valittaa kiltisti kahdeksasta neljään toimistolla istuvasta kivasta tyypistä, vaikka se ei saakkaan hommiaan tehtyä?

Eli kannattaakin ajatella mieluummin niin, että etätyö todellakin auttaa seulomaan jyvät akanoista.

Kun etätyö ja sen toimiminen on tärkeää tiimin jäsenille, ei kukaan halua tiimiin heikkoa lenkkiä, jonka vuoksi saavutetut edut menetetään. Omassakin tiimissä piipahti jäseniä, jotka eivät toimintamalliin sopeutuneet. Muut kehittäjät antoivat tästä nopeasti palautetta. Tilanne oli minulle siis erittäin hyvä. Vaikka omankin osaamisen perusteella osasin päätellä keneen kannattaa luottaa ja keneen ei, sain sen arviointiin myös apua sitoutuneilta tiimiläisiltä.

Työskentelin yli vuoden konseptisuunnittelijana ja tuotekehityksen vetäjänä sovelluskehitys-projektissa, jossa suurin osa tiimistä työskenteli etänä (Venäjällä ja Serbiassa). Vuoden aikana ymmärsin, että aidon etätyökulttuurin omaksuminen on yritykselle merkittävä kilpailuetu ja omat ennakkoluuloni etätyötä kohtaan karisivat vauhdilla pois kyydistä.

Etätyö määritellään Suomessa lähes kategorisesti “silloin tällöin kotoa tehtäväksi työksi”. Artikkelisarjassa Etätyön myytit haluan omalta osaltani murtaa etätyötä leimaavia myyttejä. Vaikka toimintaympäristönä kirjoitusten esimerkeissä onkin sovelluskehitys, uskon että toimintamalleja voi soveltaa myös muussa tietotyössä.

Ja jos et minua usko, lue kirja Remote – office not required (Jason Fried, David Heinemeier) ja valaistu.

Lue artikkelisarjan aikaisemmat kirjoitukset Myytti 1 – Etätyö on työntekijän etu, ei yrityksen, Myytti 2 – Etätiimi = Ulkoistus = Kustannussäästö ja Myytti 3 – Etätiimiä on vaikeaa motivoida

 

More from Tuija Riekkinen