Sonja-Sofia Thure // May 12 2015

Viisi vinkkiä kuinka olet vähemmän p*ska markkinoija

Sonja-Sofia Thure

Marketing Strategist

**Alkuun disclaimer: Rakastan sinua, Ville Tolvanen.
Ilman sinuun tutustumista en olisi twitterissä, en olisi hurahtanut digiin enkä olisi Digitalisti, en olisi ymmärtänyt alkaa haluta enemmän, enkä olisi siellä missä olen nyt; rakastamassani työssä itselleni rakkaiden ihmisten keskellä.**

Saimme Villeltä viime viikolla markkinointi-ihmiselle kiemurtelua aiheuttavan tilannekuvan suomalaisesta markkinoinnista.

Moni tekstin viidestä kohdasta on varmasti totta, mutta koska näen itse asian päivittäin toisin, uskallan väittää että tunnelin päässä on valoa.
Puran tässä nuo Villen viisi markkinoinnin “faktaa” auki, ja koetan kaivaa niistä meille suomalaismarkkinoijille toivoa ja toimintasuunnitelmaa.
Siksi clickbate-otsikko (anteeksi).

On varmasti ainakin osatotuus, että tässä maassa on vähemmän hyvää markkinointiosaamista – mainososaamista sitäkin enemmän. Markkinointi on liiketoimintaa, mainostaminen sen alle kuuluva osa-alue, joka ei pyrikään muuhun kuin toteuttamaan markkinoinnin sille asettamat tavoitteet. Markkinoijan ja mainostajan ero on siinä, että markkinoija on kiinni liiketoiminnassa kuin, no, iilimato jalkapohjassa, kun taas mainostaja osaa oman hommansa varmasti briljantisti, mutta hyvin paljon kapeammalta sektorilta. Tässä puurojen ja vellien sekoittaminen on sikäli turhaa, että molemmilla on paikkansa markkinoinnin maailmankartalla. Molempia tarvitaan kipeästi. Kaikki eivät voi maalata suurella sudilla, eivätkä kaikki hioa yksityiskohtia.

Päätä siis, tarvitsetko markkinoijaa vai mainostajaa.

On totta, että perinteisiltä mainostoimistoilta et välttämättä saa liiketoimintabulletproofeja ehdotuksia – varsinkin jos briefisi ontuu, etkä itsekään tiedä mitä haluat ja tarvitset. Mainostoimisto on myös nimeltään mainostoimisto siksi, että heidän ydinosaamistaan on napata koppi siitä mistä markkinoija kapulan antaa: luovan osuuden tuomisesta markkinointisuunnitelmaan. Jolleivät he saa suuntaviivoja ja tiedä missä päin maali sijaitsee, on turha toivoa taikatemppuja ja nollia viivan alle.

Tiedä siis itse mitä haluat.

On totta, että luova suunnittelija toteuttaa luovuuttaan mieluummin kuin strategiaasi – jollet ole osannut sitä hänelle viestiä.
Luovan suunnittelijan työ on olla luova, hän maalaa työkseen taivaanrantaa. Kuolemansynti ei ole se, että kuvaaja osaa ydinosaamisalueensa, eli kuvaamisen. Kuolemansynti ei myöskään ole se, että sisällöntuottaja tekee sen, mitä hänen kuuluukin osata, eli kirjoittaa vangitsevaa ja viihdyttävää sisältöä.
Kuolemansynti on se, jollet ole rakentanut luovalle suunnittelijalle taivaanrantaan tikkaita, speksannut toiveitasi ja tarpeitasi ja fasilitoinut tekemistä. Silloin auringonlaskuakvarellisi jää hyvin matalaksi.

Tee siis parempi brief.

On totta että markkinoinnin arvoketju on hajanainen – markkinoijan on itse osattava katsoa kokonaiskuvaa ja ymmärrettävä ketjun lenkkien arvot. On markkinoijan duunia ymmärtää, tarvitaanko tässä nyt PR-toimisto, mainostoimisto vai ehkä sisältöstrategi avuksi. Se ei ole pöljä joka tarjoaa omaa osaamistaan, vaan se joka ei ymmärrä mitä tarvitsee.

Opettele siis markkinoinnin iso kuva.

On totta että markkinointi on muuttunut paljon ja tulee muuttumaan entistä enemmän – siksi on hypättävä kyytiin ja annettava vauhdin viedä ja uskallettava myöntää oman osaamisen aukot. Kaikkien ei todellakaan tarvitse osata kaikkea, mutta helpottaa kun tietää kuka kunkin yksityiskohdan handlaa täydellisesti.

Ole siis nöyrä, seuraa aikaa ja kokeile itse.

Huomasin Facebookista Eskimon ihanan Peter Fredmanin kommentin Villen artikkeliin. Peter pohti kuinka on mielenkiintoista ettei kukaan ole lähtenyt konseptoimaan vastauksia näihin ongelmiin.

No itse asiassa on. Muun muassa edellä kuvatuista syistä meillä 33 Companyssa arvolupauksessamme “Designing better business” esiintyy sana ”business” sanan ”Marketing” sijaan.

Edellä annetut viisi vinkkiä ovat helppo laukoa, mutta hankalammat toteuttaa. Jos yrityksesi kohtaa niissä haasteita, me autamme. 33 Company on strateginen markkinointitoimisto, joka vuokraa markkinoinnin osaajia yritykseen tekijöiden tai tiimin muodossa. Me emme tee mainontaa vaan markkinointia. Lähellä liiketoimintaa ja strategiaa.

Tervetuloa vetäisemään virtuaalihihasta vaikkapa twitterissä:
@33company @jkontkanen @hannavirtanen @riinapauliina & allekirjoittanut: @sonjasofia

More from Sonja-Sofia Thure